keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

ALE!

SalSaDesignissa alkoi joka kesäinen ALE eli lukuisia, uniikkeja koruja TOSI edullisesti!!!


Sä oot mikä oot

Olisi kiva tietää kuinka monta kertaa keskiverto ihminen elämänsä aikana muuttaa ja ennen kaikkea muuttuu. Muuttamisia on helpompi seurata, mutta ihmisen muuttuminen on joskus huomaamattomampaa eikä välttämättä koskaan tule julkisesti julki.
Itse olen muuttanut (muistaakseni) 14 kertaa, inhoan joka kertaa. Minulla on paha tapa kiintyä tavaroihin ja paikkoihin jotka ovat jossain vaiheessa merkinneet minulle jotain, hyvää tai pahaa. Muuttumisia on ollut vähemmän. En osaa laskea tiettyä määrää, mutta sen voin kertoa että joka kerta on ollut aina yhtä jännittävä, elämääni rikastuttava kokemus. Olen ihminen joka uskoo siihen että kaikista kokemuksista ja tekemisistä on jossain vaiheessa elämää jotain hyötyä. Kuten äiti aina tuppaa sanomaan " sen eestään löytää, minkä taakseen jättää" on tullut monesti todistettua todeksi, eikä niin usein iloisin fiiliksin. Nuorena varsinkin otti päähän vanhempien ja (viisaampien) neuvot ja kommentit omista valinnoista. Elämä pitää elää itse, tehdä itsenäisiä päätöksiä toisia loukkaamatta. Se ei aina tosin ole mahdollista, mutta lopuksi aika parantaa aika monta haavaa.
Ihminen muuttuu useasti huomaamattaan. Elämä opettaa, parisuhde vaikuttaa, tapahtumat muokkaavat. Ennen avoin ja suvaitsevainen henkilö voi muuttua vuosien myötä katkeraksi ja suvaitsemattomaksi korttelikyyläksi, joka sai kokea jossain elämänsä vaiheessa kipeän kolauksen jonka aiheutti hänelle läheinen ihminen. Ennen ahkera ja määrätietoinen työntekijä voi muuttua laiskaksi ja luovuttaneeksi rutinoituneeksi työkoneeksi, vain koska häntä ei koskaan huomattu eikä kiitetty. Muutoksen voi aiheuttaa hyvin pieni asia, joskus vain pieni ele. Muuttaminen myös voi olla kiinni yhdestä lapusta, yhdestä sanasta.
Se mitä päivitttäin teemme, määrittelee meidät, tietoisesti tai tiedostamatta. Se on kuitenkin varma että sen minkä taaksesi jätät, sen edestäsi löydät.

tiistai 29. kesäkuuta 2010

Makupaloja

Jos ei ole maanantait helppoja niin tää tiistai on sitten jotain  vielä vaikeampaa! Jos aamulla nousee väärällä jalalla sängystä, ei päivää pelasta mikään. Aurinko paistaa, linnut laulaa ja minä voisin ampua ne kaikki alas. Jottei nyt tartuteta tätä pahaa tuulta kaikkiin muihinkin,  ajattelin heittää kehiin niitä kuvia joita eilen laittelin koneelle.

Yksityiskohta Minttua ja mansikoita - kaulakorusta, kierrätysmateriaaleista valmistettu ihanuus <3

Piparnikkeli - kaulakoru jossa pehmeitä pulleroita, ketjua ja helminauhaa, kaikki kierrätettyjä <3

VetoketjuRusetti <3

KarkkiKukka -hiuspanta , vanhaa pitsiä, vetoketjuja, lasihelmiä <3

Nelliina kirjoitti aiemmin blogissaan epäonnistuneista otoksista, siitä kuinka vaikeaa on joskus saada itsestä johtumattomista syistä kuvia onnistumaan. Alla otos yhdestä tekeleestäni sekä yli-innokkaasta apurista...


 Onko teillä hyvä vai huono päivä, ehkä jotain siltä väliltä?

maanantai 28. kesäkuuta 2010

Maksettu mirri

Maanantait ovat yleensä minulle vaikeita. Sunnuntai iltana alkaa tuntumaan kylmä rinki persiin alla kaikista niistä tekemättömistä töistä ja asioista jotka pitää maanantaiksi tehdä (minä kun olen ihminen joka käsitän viikonlopun olevan vain itseä miellyttäviä asioita varten ). Maanantai on siis velvollisuuksien päivä. Tänään se on mennyt henkisesti kivuttomasti, fyysisesti hieman kipeämmin.
Rakastan tehdä koruja mutta niiden kuvaaminen, varsinkin se kuvien muokkaaminen, on jotain suoraan Saatanasta! Istua kökötän huonolla ryhdilläni epäergonomisen tietokonepöydän ääressä jännetuppitulehdusta uhmaten ja muokkaan epäkelpoja kuvia tekeleistäni, joiden pitäisi edustaa mitä mainiointa käsityötaitoani. Tämän jälkeen jatkan kököttämistä ja listaan tekeleeni kaupan puolelle kiroten korujen epäpukevaa asettelua ja kuvien huonoa laatua. Kiitoksena kaikesta tästä aherruksesta saan päänsäryn, likimain aina.
Tänään päivä on  mennyt tähän saakka henkisesti kivuttomasti, fyysisesti hieman kipeämmin.Pakarat puuduksissa, käsi jäykkä, niskaa jomottaa. Toista se on pojilla.


Elämääni on kuulunut tähän mennessä 12.5 vuotta kaksi kissaa, veljekset, pojat. Hänksi ja Silmä ovat mitä mainioimmat karvaperseet 99% ajasta. Siitä 1 prosentista tulette varmasti kuulemaan vielä monta tarinaa. Tänään tässä koneella kyhjöttäessäni, poikien kynsimällä tuolilla istuessani, kissojani katsellessa, mietin jälleen kerran kuinka mukavaa olisi olla rakastettu, ylläpidetty, maksettu mirri! Alla olevin elkein minäkin kertoisin kuinka rankkaa on olla kissa.



Kimpassa vai ei?

Minä en ole koskaan ollut mikään ison porukan ihminen. Siis sellainen joka menee ison kaveriporukan kera juhannuksena mökille, saunoo, ui ja grillaa. Tai järjestelee erilaisia pieniä illanviettoja ystävien kesken puistossa hengaillen. Saunaan jos menen, menen ehdottomasti yksin. Uinut olen viimeksi kuusi vuotta sitten pikaisesti yksityisessä uima-altaassa. En osaa kuitenkaan kategorisoida itseäni erakoksikaan, koska saan suurta iloa käydessäni istumassa tunnin tai pari parin kolmen kaverin kera kahvilassa ,en vain ole oppinut hengailemaan pidempiä aikoja yhdessä. Tästä johtuen minulla ei ole kuin muutama todella läheinen ystävä, kavereitakin ehkä kahdella kädellä laskettavissa.
En muista mistä luin tai kuulin itsetuntemuksesta. Siinä puhuttiin itseluottamuksesta sekä itsetuntemuksesta. Minulla on huono itsetunto, mutta erittäin hyvä itsetuntemus. Olen vuosien saatossa kaivanut itseni mullista takaisin multiin monet kerrat. Nyt kolmenkympin ylittäneenä olen alkanut miettiä elämääni, käyttäytymistäni, tekojani ja itseäni erittäin paljon, välillä liiaksikin. Juhannuksen aikana tajusin että minun kannattaisi kiinnittää huomiota elämänasenteeseeni, siihen miten suhtaudun asioihin, reagoin, elän. Olen aina ollut sitä mieltä että pessimisti ei pety ja positiivisuus on perseestä, se on vain osa minua. Samalla olen aina yltiöpositiivinen jos pitää ajatella läheisteni asioita tai ystävieni kohtaloita. Miksi se on niin vaikeaa itsensä kohdalla?



Katsoimme juhannuksen tiimellysten lomassa ( eli syömisen ja töllön tuijottamisen) leffan Kimpassa. Se sai aikaan pienimuotoisen kaipuun isomman joukon keskuuteen, yhteisöön. Jätän tämän asian kuitenkin vielä hautumaan mutta elokuvaa suosittelen lämpimästi.
Leppoisaa juhannuksen jälkeistä viikkoa!

sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

UusiAlku


Voi vihtorin kalsarit tätä blogin perustamista! Kyllä näitä on helppo lukea mutta rupea sitten itte väsäämään moista virikettä niin oksat pois -ei ole heikkohermoisen hommaa sen voin kertoa. Mutta tikusta asiaa, nyt on vihdoin ja viimein saatu oma blogin poikanen itämään, katsotaan mitä tästä tulee vai tippuuko jo alkumetreillä.

Tervetuloa siis kaikki, koko maailma ja sen ulkopuolisetkin, lukemaan/katsomaan/kehumaan/haukkumaan/haastamaan riitaa tai muuten vain hengaamaan minun niin kutsutun elämäni sekä lempilapseni kanssa.