torstai 30. kesäkuuta 2011

Terveisiä Englannista ja Pariisista

Briljantti kummilapseni, 16-vuotias tuleva lukiolaisteini, palasi alkuviikosta reilun kolmen viikon kielimatkalta Brightonista. Matkaan kuului myös kolmen päivän Pariisin matka ja pari visiittiä Lontoossa. Olen lähes koko elämäni ajan halunnut käydä Pariisissa ja Lontoossa. Pariisi iski jo nuorena teininä tajuntaani muodin mekkana ja Jim Morrisonin hautakaupunkina, Lontoo iski reilu kaksikymppisenä tyylien ja statusten sekamelskana. Vieläkään en ole päässyt kummassakaan käymään, kuten en päässyt teininä kielimatkallekkaan (olen ehkä edelleen hieman kitkerä asiasta, don´t you think?). Voitte siis kuvitella kuinka mukana ja fiiliksissä olen  teinin matkaa seurannut ja runsaita tuliaisia toivonut (kuulun siihen kategoriaan jonka mukaan syntymäpäivälahjoja eikä tuliaisia voi koskaan olla liikaa). Runsailla tuliaisilla tarkoitin kaikkea ilmaista ja halpaa oheistavaraa, kuten kaupan paperikasseja, ilmaiskortteja, esitteitä. Pariisista toiveissa oli ainoastaan autenttinen Eiffelin pienoismalli. Tämän kaiken teini toi tullessaan ja niiiiiin paljon muuta. Tippa tuli tätskyllä silmään kun mietin pientä taaperoa (todellisuudessa mallinmitoissa oleva huippu järkevä kaunokainen) maailmalla ostamassa ikiteinille tätskylleen tuliaisia...

Lehtiä, kortteja, paparikasseja, koruja, teetä, teippiä, ostoskassi, nenäliinoja

Tuonne tahdon minäkin ostoksille!

Earl greytä Harrodsilta

Kuninkaallista hääkrääsää, I´m loving it!



Eiffelistä ostetut minitornit

Habitatatin koristeteipit, yksi lempparituliaisistani

Breakfast at Tiffany´s, kissana tietty!

Pääakallo ja katti, pallukat ja pitsi-niin minua!


Ooh lalaa <3
Kuvasta puuttuvat myös Reilun Kaupan KitKat-suklaapatukat jotka ovat turvassa helteeltä jääkaapissa, eivät tosin pitkään!

Traveller torstaita teillekin!

4 kommenttia:

Niina Oivi kirjoitti...

No voe jumpe! Just tällääsii tuliaiset sais aina ollakkin! Mahtavia! Eritoten Audrey-kissa-sekoitelma on mieluisa, enkku kassi ja teet ja tarrat! Ihan unelmia! Täytyy vinkata Japaniin lähtevää 17-vuotiasta toimimaan samoin : )

Hanna kirjoitti...

Tassa postauksessa on jotain aivan ihanaa ja mua rupes melkein itkettamaan tata lukiessa. Onkohan "se" aika kuusta. Oon joskus itse ollut vetamassa noita kielimatkoja ja tuo Brightonin kielimatka on niista ehdottomasti paras kohde tuolta kyseiselta jarjestolta. Toivottavasti sun tytollas oli tosi hyva matka, tuliaiset ainakin nayttaa aivan ihanilta.

Anonyymi kirjoitti...

Älä huoli, minäkään en aikoinani päässyt kielimatkalle. Lontoo siintää minunkin matkalistallani.

Tosiaan hienoja tuliaisia olet saanut, jotenkin itsesi oloisia (minkä blogista voi päätellä)!! Eiffel -tornit nappasivat, samoin se lippukassi. Wauuuu!

Anonyymi kirjoitti...

Kivoja tuliaisia, onpa sulla fiksu kummityttö!