Kevään kukkia

Tästä keväästä tulee uusi elämäni kevät heti teinikeväiden jälkeen - tunnen sen luissa ja ytimissäni. Tämän tunteen (ja ompelukoneen esille kaivamisen) myötä syntyi kevään kukkia. Mukana myös eilen valmistamani Toteemi-kaulakoru, jonka heimopäälliköllekin sopivasta tyylistä tykkään tosissani!

Toteemi

Toteemin yksityiskohtia

Kevät rinnassa

Juhannusruusu

Tumma ja Tulinen-rintakoru/hiuskoriste

PastelliPilkku

PastelliPinni

Ikä(vää)

Viime viikolla huomasin vanhentuneeni fyysisesti kuin psyykkisestikin. Räikeimmät tapaukset olivat näköni huonontumisen todistaminen optikolla ja ikiteinistä kuoriutui leffassa ärsyttävä aikuinen. Missä mennään ja mitä on tapahtunut?
Muistan nuorena teininä ajatelleeni että teen kaikkeni jottei minusta tule samanlaista kalkkista, maailman nälätöntä ja tiukkapipoista aikuista kuin vanhempani. Vihasin tavallisuutta, samankaltaisuutta, rajoja (vaikka niitä pitkälle noudatinkin, kiltin tytön-syndrooma) ja sitä että minulle sanottiin mitä saan ja mitä en saa tehdä. Halusin itse päättää ja kokea kaikki, mahdollisimman nopeasti ja paljon. Samalla mentaliteetilla ollaan menty aika pitkälle näihin päiviin saakka.
Viime viikon lopulla raahasin itseni vihdoin ja viimein näöntarkastukseen. Minulla on aina ollut virheetön näkökyky, mutta lähiaikoina on alkanut tuntua että joutuu ikävästi siristelemään. Optikon tuomio oli hankkia lasit, lukulasit ja prillit päässä myös väsyneenä. Vanhenin todistettavasti. Ikänäkö teilasi, rillit ilkkuivat hyllyillä ja minä olin henkisesti lyöty. Nyt on prillit tilattu ja niitä odotellessa ajattelin mennä elokuviin nuolemaan haavojani.
Olen aina ollut suuri teinileffojen ystävä. Nuorena katsoin Breakfast clubin (halusin samaistua Benderiin, siihen pahispoikaan) kymmeniä kertoja, samoin Synttärit ja Pretty in pinkin. Sen jälkeen on jatkettu samoilla linjoilla ja olin jo trailerin nähdessäni päättänyt haluavani nähdä kotimaisen Sisko tahtoisin jäädä- leffan. Innolla teatteriin, popparit kouraan ja hanuri penkkiin. Alku oli pliisu, odotuksen kovat ja leffan lopussa huomasin olevani ainakin 15 vuotta liian vanha. Leffan aikana huomasin mutisevani mantroja kuin; ei kannata tehdä tuollaista, älä kiroile, pitäiskö miettiä vähän pidempään, missä sun oma tahto on ...om om om. Vanha. Aikuinen. Järkevä. Millon minusta on tullut JÄRKEVÄ? Minä ajattelen aina tunteella, en järjellä.
Tämä viikko alkoi järkevästi, vastuullisesti ikävien velvollisuuksien merkeissä. Pientä kapinahenkeä on kuitenkin vielä hengissä aikuistumisen vastarintaliikkeen riveissä.Alla todiste siitä.

Uskolliset Martensit, 12 v. Glitterirusetit  0,40e kirpparilta.

Kimpassa vai ei?

Minä en ole koskaan ollut mikään ison porukan ihminen. Siis sellainen joka menee ison kaveriporukan kera juhannuksena mökille, saunoo, ui ja grillaa. Tai järjestelee erilaisia pieniä illanviettoja ystävien kesken puistossa hengaillen. Saunaan jos menen, menen ehdottomasti yksin. Uinut olen viimeksi kuusi vuotta sitten pikaisesti yksityisessä uima-altaassa. En osaa kuitenkaan kategorisoida itseäni erakoksikaan, koska saan suurta iloa käydessäni istumassa tunnin tai pari parin kolmen kaverin kera kahvilassa ,en vain ole oppinut hengailemaan pidempiä aikoja yhdessä. Tästä johtuen minulla ei ole kuin muutama todella läheinen ystävä, kavereitakin ehkä kahdella kädellä laskettavissa.
En muista mistä luin tai kuulin itsetuntemuksesta. Siinä puhuttiin itseluottamuksesta sekä itsetuntemuksesta. Minulla on huono itsetunto, mutta erittäin hyvä itsetuntemus. Olen vuosien saatossa kaivanut itseni mullista takaisin multiin monet kerrat. Nyt kolmenkympin ylittäneenä olen alkanut miettiä elämääni, käyttäytymistäni, tekojani ja itseäni erittäin paljon, välillä liiaksikin. Juhannuksen aikana tajusin että minun kannattaisi kiinnittää huomiota elämänasenteeseeni, siihen miten suhtaudun asioihin, reagoin, elän. Olen aina ollut sitä mieltä että pessimisti ei pety ja positiivisuus on perseestä, se on vain osa minua. Samalla olen aina yltiöpositiivinen jos pitää ajatella läheisteni asioita tai ystävieni kohtaloita. Miksi se on niin vaikeaa itsensä kohdalla?



Katsoimme juhannuksen tiimellysten lomassa ( eli syömisen ja töllön tuijottamisen) leffan Kimpassa. Se sai aikaan pienimuotoisen kaipuun isomman joukon keskuuteen, yhteisöön. Jätän tämän asian kuitenkin vielä hautumaan mutta elokuvaa suosittelen lämpimästi.
Leppoisaa juhannuksen jälkeistä viikkoa!