Kiitos teille Ystäväni!

Ilman ystäviä en olisi selvinnyt näin pitkälle! 

Olette elämäni suola ja sokeri,
perustukset ja seinät,
ilo ja valo, 
suonissani virtaava veri ja sydäntäni tahdistava läppä.

Ystävien läsnäoloa ei aina muista arvostaa arkipäivän askareiden viedessä aikaa arvokkailta hetkiltä ystävien kanssa. Tänään on koko päivä aikaa muistaa ystäviä, antaa se kiitos joka  heille kuuluu, kertoa kuinka paljon he meille merkitsevät. Voisin väittää että harva meistä on niin rautaa, että selviäisi elämän aallokoista ilman edes yhtä ystävää, olkoon se ystävä nelijalkainen, tuhatjalkainen, homo sapiens, hengetön taikka tuntematon tyyppi kadulla. 

Siirappista tai ei, mutta olen yrittänyt opetella kertomaan tunteistani edes epäsuorasti tuituilemalla ja sanomalla kuinka paljon itselleni tärkeitä ihmisiä ja olentoja rakastan.
 Henkilökohtaisesti voin todeta, että monesti se oman siskoni ikävöintinarina puhelimessa pelastaa koko päivän (vaikka yritänkin olla luurissa ihan coolio, onnistumatta..), Silmän hyrinä sylissä sulattaa koko sydämen, kumppanin pieni ele arjessa muistuttaa kuinka paljon rakkautta mahtuu välillemme, exän vilpitön kiitos lapsiensa ex tempore-vahtimisesta kertoo kuinka tärkeitä edelleen olemme toisillemme ja tuntemattomalta karvakorvalta saamani naaman nuoleminen kiitokseksi rapsutuksesta, vahvistaa haluani tehdä tästä maailmasta lempeän meille kaikille.

 

Kiitos teille blogini lukijat, että jaksatte edelleen odottaa näitä liian pitkäksi venähtäneitä päivityksiä, annatte muutaman minuutin aikaanne kommentoidaksenne julkaisujani ja elätte mukanani virtuaalisestikin. Nyt on vasta helmikuu, eli meillä kaikilla on vielä loistavasti aikaa tehdä tästä vuodesta edellistäkin parempi, kera ystävien!