torstai 2. syyskuuta 2010

Kolme tärkeää asiaa



Sain haasteen Reetalta, jossa minut haastettiin kertomaan itselleni kolme tärkeää asiaa.

1. Ruoka
Olen kuullut monesti siitä, kuinka mielessäni ei tunnu olevan kuin ruoka - totta! Se on mielessä heti kun herään ja melkein viimeisimpänä mielessä kun menen nukkumaan. Rakastan siis ruokaa ja olen siitä todella tarkka ja todella leväperäinen. Samaan kategoriaan ruoan kanssa luen myös pullat ja leivonnaiset. Ei päivää ilman pullaa - motto joka pitää!

2. Perhe
Olen hyvin perhekeskeinen ihminen, ravut kuulemma yleensä ovat. Koti-Hitleriksikin minua tituleerataan eli osaan olla parisuhteessani aika Justiina. Kaikki tämä tietenkin rakkaudesta. Toisaalta välitän välillä liiaksikin läheisteni  mielipiteistä ja sanomisista. Omistaudun perheelleni, parisuhteelleni ja tietysti pojille. Pojat ovat elämässäni sijalla numero 1. Minua saa loukata, mutta läheisiäni kohtaan en siedä sitä pätkääkään!

3. Kauneus
Minun kaunis on monesti muista jotain muuta. Kauneus ruokkii, inspiroi, haastaa. Rakastan kauniita asioita - musiikkia, koruja, tavaroita, ihmisiä, maisemia, luontoa, makuja.

Haastan samalla haasteella samiksen, Lauran sekä Outin, have fun!

Tässä eräs kaunis asia.

3 kommenttia:

Niina Oivi Karma kirjoitti...

Kuule - me ollaan niin samiksii että aikalailla sama lista! Onnittelut hyvistä tärkeyksistä darling!

(poikien tilalla tytöt, pullan tilalla suklaa, joitakin pienii erimielisyyksii. Jenni on pretty, true...<3)

OuP: kirjoitti...

Mitä! Munt on haastettu! täytyy sitten mennä haastelemaan.

OuP: kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.