sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Kenkiä - muttei mitä tahansa kalosseja!

                                                                               Ennen

                                                                             Jälkeen


Kengät - mikä ihana asia! Varsinkin saappaat, maiharit ja kaikki korkeavartiset ihanuudet <3 Kuten jo aiemmassa postauksessa kerroin, liki kolmetoista vuotta palvelleet tohtorini menivät piloille suojalkapallossa, toinen ulkosauma alkoi irvottamaan päästäen vettä varpaille. Tästä kimmastuneena ja erittäin vastahakoisesti ( heti netissä kyyläämässä uusia tulokasehdokkaita...) jouduin hankkimaan uudet maiharit. Tarkoituksena oli alussa tilata polveen asti nousevat 20-reikäiset upeudet, mutta nämä kiiltävääkin kiiltävämmät, ripaus punkkia omaavat kauneudet pistivät sen verran kampoihin ettei ollut vaikeaa klikata niitä ostoskoriin ja odotella uusia tulokkaita kotio! Ja viime viikolla ne sitten saapuivat ja siitä asti olen niitä käynyt ihastelemassa tietyin väliajoin eteisen jakkaran päällä.

Mulle tulee aina uusia asioita hankkiessa pihuus alkaa käyttämään niitä. Kuten tässäkin tapauksessa. Kengät odottavat ilmiselvästi koeajoa syksyisillä kaupungin kujilla ja minä heikko ihminen pidättelen niitä nätissä ojennuksessa omassa eteisessä...ku ei raaski! Kauheaa ajatellakin että jonkin noinkin ihanan päälle pirskoutuisi kuravettä tai ne saisivat kylkeensä naarmuja, apua! Tänään aion kuitenkin ryhdistäytyä ja alkaa käyttäytymään kuin tosinainen - laitan uudet tulokkaat jalkaan ja suuntaan kohti kirpputoria satoi tai paistoin ( aurinko paistaa eikä sadepilviä näy). Alla vielä kuva komeista kirppislöydöistä parin viikon takaa - mitä rokkaavimmat kangastennarit pienillä varsilla ja suurehkoilla soljilla, hintaa 5e ja minä myyty! Makoisaa sunnuntaita.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ruudulliset tohtorit on hiaanot! Mikä kiilto, mikä meininki! Wanhoissa rouvissa on kuitenkin omaa kulunutta loistoa. Joitain aika vain puraisee... Mutta nämä soljelliset läpsykät on jotain ihan toista -yäk! Tennarit on aina tennarit, nuo vaan solkia pohjallisilla. Ei kivat!

Niina Oivi Karma kirjoitti...

Jummi heiii, aikamoiset "jumatskuikkeli mitkä kalossit"- voisin mullekkin pistää. Mun maihareista on aikaa jo kovasti, aina mielessä kuitenkin ja esim pyöriessä jalkinemestoissa jotenkin aina ajaudun sinne maihari-osastolle.. ajaudun kyllä poiskin, "mukamas ikinä varaa tms". Rahaa on muttei varaa? Yritäppä nyt tolla ajatuksella pärjätä. Minä!
Ooon ihan tylsä, pyh!

Niina Oivi Karma kirjoitti...

ja sit viiä. Haluisin punaaset. Semssit ihan suokelin mageet mitkä näin 2 vee sit... eli ei toivookaan..