keskiviikko 24. elokuuta 2011

Kaksi päivää takana, kaksi edessä


Pari päivää koulua takana ja olen jopa selvinnyt julkisista kulkuneuvoista oikeata reittiä pääkallopaikalle ja takaisin, iso juttu minulle! Koulussa oleminen tuntuu erilaiselta kuin ennen, en osaa sanoa millä tavalla, mutta jotain eroa entisiin fiiliksiin on ilmassa. Mitään ihmeellistä koulussa ei ole vielä ollut, olemme tutustuneet kaikenkarvaiseen joukkoomme, tänään vuorossa kielitasotestit ja ensi viikosta alkaen kolme viikkoa etiäpäin käymme läpi kuvankäsittelyä Photoshopin avulla. Voin jo tuntea verenpaineen nousun ja kylmän hien otsallani. Tietotekniikka ja minä emme sovi yhteen. Ei huonoa ilman jotain hyvääkin, talvella meillä on kudonnan kurssi  ja kuulin että koulullamme on digitaalinen kankaanpainokone, jolla voi tulostaa kangasta omista kuvista! Alan heti säästämään pieniä pennosiani, sillä metri maksaa kuulemma toistasataa euroa. Hyvää kannattaa odottaa!

Eilen tein ihastuttavalle tuttavalleni Kotirouva korviksia. Saa nähdä mitkä rouvat kelpuutetaan palvelukseen ja mitkä jäävät odottamaan ottajaansa. En usko että pitkään joutuvat yksin pyörimään, ovathan nämä rouvat niin eleganttia sorttia.


3 kommenttia:

Niina Oivi kirjoitti...

HienoA! Ite perille ja takaasi! Loistojuttu.

Niin, kai tässä sulla ollut muutenkin niin eriilaista että siihen vielä hieman erilainen sakki kaupanpäälle - johan tuntuu. Mutta se että puhut innostuneesti TULEVISTA asioista, saa hyvän fiilarin mullekkin.
Aivan mahtavaa - saa tulostaa omaa fabriikkia, jumpra!! Kyllä, hyvää kannattaa odottaa.

Makeet on kotirouvat!! Kyllä joku nuo ylijäämät takuulla daamikseen ottaa, ei jää sinkuiksi ei.

Anonyymi kirjoitti...

Todella elegantteja rouvia rivissä -noutaja nappaa omansa varmasti!

Hyvä sinä! Uusia tuulia vaan purjeissin ja kunnon inspismyräkkää suunnitelmiin! Tietokone on oiva apulainen, mutta niin huono pomo... Hermo menee rakkineeseen, joten erityistä tsemppiä näihin kursseihin!

SalSaDesign kirjoitti...

Kaikki meni ja koti löytyi. Rouvat on näköjään in ja sinkut out!