lauantai 5. helmikuuta 2011

Piikki mun lihassa

Sain hyvän kirjavinkin Voima- lehdestä ja ajattelin mennä sen tänään kirjastosta metsästämään. Kyseessä on Jonathan Safran Foerin  Eläintensyöjät, joka " selvittää kirjassaan tehotuotetun lihan taloudellisia, eettisiä, sosiaalisia ja ekologisia vaikutuksia. Ajelehdittuaan seka- ja kasvissyöjän välimaastossa hän alkoi kyseenalaistaa ruokavalintojaan: Millaista ruokaa tarjoan lapselleni? Söisinkö pihvini, jos tietäisin, miten paljon eläimille on aiheutettu kärsimystä? Miksi tuen ympäristöä saastuttavia lihateollisuuden suuryrityksiä? Kuinka epätäydellistä eläintenpidon ja teurastuksen pitää olla, ennen kuin niihin todella puututaan?

Runsaaseen lähdeaineistoon ja tapauskertomuksiin perustuva kirja on yhtä aikaa henkilökohtainen ja yleinen. Foer pohtii rinnakkain perheensä ruokavalintoja ja tehomaatalouden terveydellisiä, ekologisia ja eettisiä ongelmia. Eläinten syömisestä on vakuuttava ja hyvin kirjoitettu yhdistelmä tiedettä, muistelmateosta, filosofiaa sekä tutkimusmatkoja sinne, mistä ruokamme on peräisin." 
(Ote lainattu booky.fi:n nettisivuilta).

Iän myötä olen tullut äärettömän herkäksi lukemaan ja katsomaan dokumentteja kaltoinkohdelluista eläimistä. Nuorena katsoin niitä liikaa ja traumatisoiduin sen verran, että nykyään jää kuvat katsomatta ja tekstiäkin luen kyynelkanavat lainehtien. Ei auta itkut markkinoilla joten sanoista tekoihin. Kysyvä ei tieltä eksy eikä viisas pistä suuhunsa ruokaa jonka alkuperää tai taustaa tunne. Tehotuotanto on piikki mun lihassa josta haluan päästä eroon. Lihatonta päivää!

Animalialla on asiaa
Näin on asian laita
Näin sen pitäisi olla!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Iso asia, vähän tilaa... Minulla on jääkaapissa virikemunia, luomua ja vapaan kanan munia. Haluan nostaa omaa häntääni! Ei ne suuret sanat, vaan pienet teot. Pienestä lähtee tämä minun eläineettisyyteni, mutta lähteepä kuitenkin. Toivottavasti löydät kirjan, et traumatisoidu enempää ja olet totaalisesti hiiltymättä :) Se hiilijalanjälki nääs...

Niina Oivi Karma kirjoitti...

Tiiät mun aatoksen täysin tästä askasta (vaikka nyt tänään tein lapsilaumalle nakkisoppaa..).

"Hyviä" lukuhetkiä. Muista pitää pausseja jookos.